Kirjoittaja on Kätilötalon web-mama ja sisällön koordinaattori.

Minulla vauva kääntyi yllättäen perätilaan kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Tämä tapahtui jopa ihan huomaamatta yön yli vaikka monta viikkoa aiemmin kääntyminen pää alaspäin oli useamman päivän ollut todella epämukavaa, kun pienokainen oli pitkään vatsassa poikittain.

On ihan normaalia, että vauva vaihtaa asentoa usein, kun kohdussa on tilaa – niin minunkin vatsassani leikittiin reippaasti karusellia. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä vähemmän tilaa oli ja tunsin itseni enemmän ja enemmän nyrkkeilysäkiksi, koska vauva oli – ja on edelleen – erittäin menevää sorttia.

Perätilavauvaa, jolla on katse ylöspäin on englanniksi ”stargazer breech”. Ylöspäinsuuntautunut katse näkyi ultrassa muutama tunti ennen sektiota ja saattoi olla osasyy jalan luiskahtamiseen.

Miksi vauva kääntyy perätilaan?

Luonnollisesti vauva pyrkii aina asettumaan kohdussa parhaimpaan asentoon. Raskauden puolivälissä vauvan pää alkaa painamaan ja painovoima kannustaa vauvaa asettumaan lantioon pää alaspäin. Tosin syntymäasentoja ja -tapoja taitaa olla niin monta kuin vauvojakin.

Syyt perätilaan eivät yleensä ole selvät ja niitä voi olla monta, kuten minulle monta kertaa selitettiin: kohdun rakenne, monikkoraskaus, istukan sijainti ja rakenne sekä äidin kehon jännitykset ja luuston pienetkin virheasennot vaikuttavat kaikki siihen, minkälainen tila vauvalla on.

Itselläni oli istukka etuseinämässä, siirryin 5. kuun paikkeilla sairaslomalle töistä (rasittava, fyysinen työ nakersi kehoa ja kuntoa) ja tunsin varsinkin loppuraskauden ajan itseni liian täyteen puhalletuksi ilmapalloksi. Kun lihakset ja ligamentit alkoivat pehmetä, tunsin kuinka lantio leveni ja olo oli kuin Jenga-tornilla, juuri ennen pelin loppua. Pienikin liikkuminen oli hyvin epämukavaa ja liikunnasta tuli mahdotonta: edes uiminen ei enää onnistunut, kun kelluin vedessä kuin uppoava etana.

Perätilan toteaminen

Kun neuvolassa sydänäänet kuuluivat yhtäkkiä navan yläpuolelta tajusin heti, että kyseessä on perätila. Suuntasin siis perätilan ulkokäännökseen, keskustelupalstoilla kokemukset olivat 50/50 – ”ei yrittämisestä kai haittaakaan ole” ajattelin.

Perätilaa alettiin Johannan ohjauksessa kääntämään jo heti toteamisen jälkeen. Yritin antaa vauvalle enemmän tilaa kääntyä takaisin venyttelemällä ja painovoimaa käyttäen, tehtiin akupunktiota ja moxattiin. Moxauksen jälkeen vastassa oli aina kovasti vilskettä ja luulen, että jos tila olisi antanut periksi olisi vauvakin kääntynyt mutta monen vuoden ajan rasittuneen ja jäykistyneen kehon rentouttaminen ja vapauttaminen ei ehtinyt tapahtua siinä kahdessa viikossa ennen syntymää.

Ulkokäännös ei onnistunut

Lääkäri oli erittäin hyvä, kertasi tilannetta ja keskusteltiin mahdollisuuksista. Ultrassa näkyi, että vauva oli hankalassa asennossa käännöstä ajatellen. Käännöstä varten vauvan selän olisi hyvä olla ulospäin, jotta lääkäri saisi pepusta ja päästä kiinni. Hän sanoi, ettei se kärsimällä parane eli jos sattuu niin hän puhaltaa pelin poikki. Tärkeintä oli, etten jännitä.

Käännöstä yritettiin useampi kerta mutta lääkäri ei saanut tarpeeksi hyvää otetta, koska vauva nojasi omalla selällään minun selkääni vasten. Se oli epämukavaa mutta ei sattunut. Lääkäri sanoi, että vatsanpeitteet voivat olla tämän jälkeen arat ja mustelmilla.

Menisinkö uudestaan perätilan ulkokäännökseen?

Lyhyesti sanottuna en. Vatsanpeitteet olivat mustelmilla ja todella kipeät käännösyrityksen jälkeen. Lähdin perätilasta huolimatta alatiesynnytykseen ja tunsin vielä synnytyksessä, kuinka vatsa oli arka niistä kohdista, joista lääkäri oli sitä käsitellyt. Koska vauvan jalka luiskahti ulos, oli lopputulos kuitenkin sektio.

Sektiossa venytettiin kipeitä vatsalihasparkoja vielä lisää. Sain sitten kaiken kukkuraksi kohtutulehduksenkin, joka oli erittäin kivulias ja jossa entuudestaan arka vatsa lisäsi kivun määrää. Synnyttäjällä, joka on aloittanut alatiesynnytyksellä ja päätynyt sektioon, on kaikista suurin tulehdusriski.

Yleinen asenne neuvolassa ja sairaalassa tuntui paniikinomaiselta eikä alatiesynnytyksestä ruvettu edes keskustelemaan ennen kuin ulkokäännös epäonnistui; siihen suhtauduttiin ikään kuin epätoivoisena viimeisenä vaihtoehtona. Jälkiviisaana olisin ihan yhtä tyytyväisesti lähtenyt alatiesynnytykseen ilman käännösyritystä – ei se perätilasynnytys niin erilaista lopuksi olisi ollut, kun on osaava henkilökunta ja oma, turvallinen synnytysheimo.