Matkasynnytys on uusi synnytystrendi

Kolme näkyvää synnytystrendiä kietoutuvat toisiinsa: ensimmäinen trendi on ollut, ja tulee olemaan, synnytysyksiköiden sulkeminen ja jäljellejäävien kasvattaminen. Toinen trendi on synnyttää tahattomasti sairaalan ulkopuolella. Kolmas trendi on synnyttää suunnitellusti kotona

Äidit, tyttäret ja kätilöt

Yksi syntymä Malawissa Laulun ja ululoinnin voimakkaat äänet nousivat odottavasta naisryhmästä, kun uutiset pienen tyttövauvan syntymästä saavutti heidät maaseudun terveyskeskuksen synnytyshuoneen ulkopuolella. Ilouutinen, yhteinen riemu ja toivon siemenet levisivät uuden

Saako kätilö koskettaa?

Kätilötalon synnytysvalmennuksen toisella kerralla eräs raskaana oleva halusi antaa palautetta. Hän kertoi, että olin edelliskerralla koskettanut häntä liian yllättäen ja hän koki sen epämiellyttävänä. Minullahan on lempeät ja rakastavat kädet

Kätilötalon kevät

Toukokuu tuntuu meistä Kätilötalon kätilöistä erityiseltä. Tunnemme toisemme pitkältä ajalta, parin vuosikymmenen takaa, ja ryhdyttyämme itsenäisiksi kätilöiksi tahoillamme, yhdisti yhdessä kotona synnyttävien avustaminen meitä. Kolme toukokuuta sitten unelmamme Kätilötalosta muuttui