Yksi syntymä Malawissa
Laulun ja ululoinnin voimakkaat äänet nousivat odottavasta naisryhmästä, kun uutiset pienen tyttövauvan syntymästä saavutti heidät maaseudun terveyskeskuksen synnytyshuoneen ulkopuolella. Ilouutinen, yhteinen riemu ja toivon siemenet levisivät uuden isoäidin ja tätien kesken siitä huolimatta, että elämä köyhyydessä Malawin maaseudulla oli rankkaa. Sain kokea tämän, kun työskentelin kätilö-kordinaattorina Itäisessä Afrikassa 2000-luvun alkupuolella.
Ne kannustuksen ja rakkauden äänet muistuivat mieleeni, kun hiljattain tuleva isoäiti otti minuun yhteyttä ja halusi tyttärelleen kanssakulkijan ensimmäisen lapsenlapsensa syntymään.
Tuleva isoäiti oli voimaantunut omasta synnytyksestään ja hän toivoi, että tytär saisi kokea saman ja löytää itsestään voiman, jota ei tiennyt omaavansa. Toisin kuin etelämmässä, täällä pohjoisessa isoäiti ei yleensä ole läsnä synnytyksessä. Siksi tämä lahja omalle tyttärelle – kätilödoulan hankkiminen kanssakulkijaksi synnytysmatkalle – tuntui niin rakastavalta lahjalta äidiltä tyttärelle. Tytär vastaanotti lahjan suurella rakkaudella.
Kaksi syntymää vedessä
Vesi oli ollut vahva elementti tulevan isoäidin synnytyksessä. Tytär oli selvästi imenyt itseensä tätä voimaa ja oli pienenä tyttönä piirtänyt kuvan vesisynnytyksestä. Kuvan nimi oli ’Vesisynnytys – vesisynnytykseen tarvitaan voimaa’.
Kuva osoittautui voimakkaaksi oppaaksi tyttären synnytysmatkalla, johon sain osallistua hänen kätilödoulanaan. Jaan kuvan luvalla ♥
Synnytysmatkat ovat uniikkeja, kuten äiti-tytär-suhteet. Molemmissa on usein myös purjehtimista rankassa säässä mutta niillä voi yhtälailla olla voimaannuttava vaikutus naiseen, joka on aloittanut matkansa synnytykseen ja äitiyteen.